Onko rekisteri ratkaisu pyörävarkauksiin?

Pyörävarkaus on jokaisen pyöränomistajan pelkona. Ajatus siitä, että oma pyörä ei työpäivän päätteeksi löytyisikään enää sieltä, minne sen aamulla jätti, saa pulssin kiihtymään ja verenpaineen nousemaan. Pyörävarkaudet ovat etenkin suurissa kaupungeissa valitettavan yleisiä ja poliiseilla on vain vähän keinoja palauttaa pyörä oikealle omistajalleen. Pyörävarkaat ovat usein myös röyhkeitä, ja pyöriä varastetaan jopa omakotitalojen takapihoilta tai kerrostalojen pihoilla sijaitsevista pyörätelineistä. Yön pimeydessä vohkittu pyörä on usein ollut asianmukaisesti lukittuna, mutta lainkuuliaisten ihmisten nukkuessa, rosvot voivat kenenkään kuulematta hajottaa lukon tai kantaa lukitun pyörän suoraan pakoautoon. Tällaisten varkauksien takana on usein jokin järjestäytynyt taho, joka myöhemmin myy pyörät esimerkiksi uudelleen maalattuina eteenpäin. Pyörävarkaudet ovat ikävä ilmiö ja niitä on vaikea kokonaan estää. Joitakin ratkaisuehdotuksia on kuitenkin kuultu esimerkiksi viranomaisten taholta. Myös pyöräilijä itse voi vaikuttaa siihen, joutuuko hän varkauden uhriksi.

Mitä pyöräilijä voi tehdä?

post5aVaikka pyrävaras toisinaan vie myös lukittuja pyöriä, on pyörän lukitseminen silti paras keino varkauden ehkäisyyn. Monesti tilaisuus tekee varkaan ja lukitsematon pyörä lähtee helposti esimerkiksi humalaisen tai muuten vain kulkupelin tarpeessa olevan matkaan. Lukitse siis pyöräsi aina, kun jätät sen johonkin yleiselle paikalle, vaikka olisitkin poissa vain hetken. Pyörässä on yleensä lukko jo valmiiksi asennettuna. Tämä lukko ehkäisee useimmat varkaudet, mutta kannattaa myös harkita erillisen lukon ostamista. Yleensä on aina parasta, jos saat pyörän lukittua rungostaan kiinni johonkin kiinteään esineeseen, kuten lyhtypylvääseen. Runko on pyörän arvokkain osa, joten lukko kannattaa mahdollisuuksien mukaan kiinnittää siihen. Useimmiten renkaaseen kiinnitettävä lukko on tarpeeksi, mutta röyhkeimmät varkaat saattavat irrottaa renkaan ja viedä pyörän. Tätä kuitenkin tapahtuu harvoin päiväsaikaan tai vilkkaasti liikennöidyllä alueella.

Jos pyörä on lukittu ja seisoo yleisellä paikalla, sitä harvoin varastetaan päiväsaikaan. Lukkoa rikki sahaava konna herättää nopeasti ohikulkijoiden epäilykset, joten siksi tällaiset tapahtumat sijoittuvat öihin tai syrjäisiin paikkoihin. Kannattaakin välttää pyörän jättämistä ulos yöllä. Jos asut omakotitalossa, pyörä kannattaa viedä yöksi ulkovarastoon tai autotalliin. Jos tämä ei ole mahdollista, vie pyörä takapihalle niin, että sitä ei ole mahdollista nähdä kadulta. Kerrostalossa asuvan kannattaa viedä pyörä aina pyörävarastoon, eikä siis jättää pyörää yöksi pihan pyörätelineeseen. Jos pyörä on kovin arvokas, sen voi ottaa myös sisälle asuntoon turvaan, mikäli omat naapurit vaikuttavat epäilyttäviltä. Useimmiten pyörävarkauden pystyy ehkäisemään parhaiten, kun pyörän piilottaa yöksi varkaiden näköpiiristä. Muista lukita pyörä, vaikka veisitkin sen varastoon tai takapihalle.

Mitä yhteiskunta voi tehdä ehkäistäkseen pyörävarkauksia?

post5bPyörävarkaudet ovat niin yleisiä, ettei poliiseilla ole yleensä resursseja niihin puuttua. Usein varasta ei myöskään saada kiinni rysän päältä, eikä silminnäkijöitäkään yleensä ole. Siksi varastettu pyörä on useimmiten lopullisesti menetetty. Toisinaan varkauden uhriksi joutuneen kannattaa kuitenkin seurailla esimerkiksi netissä julkaistavia myynti-ilmoituksia. Etenkin amatöörivarkaat yrittävät myydä pyörän nopeasti eteenpäin ja näin varkaan saa helpommin narautettua. Muista kuitenkin aina ilmoittaa varkaudesta myös poliisille, sillä toisinaan varkaat onnistutaan saamaan kiinni ja pyörä palautuu omistajalleen. Etenkin, jos kyse on järjestäytyneemmästä toiminnasta, poliisi saattaa hyvinkin päästä tutkinnassaan tekijöiden jäljille. Rikosilmoituksen tekeminen kannattaa aina, vaikka toiveet pyörän palautumisesta ovatkin pienet, sillä ilmoitusten avulla poliisi pystyy päättelemään, missä päin pyöriä varastetaan eniten.

Pyörävarkauksien ehkäisemiseksi on väläytelty myös pyörärekisteriä. Kaikki suomalaisten omistamat autot merkitään rekisteriin ja siksi auton varastaminen on todella vaikeaa. Päättäjät ovatkin nyt pohtineet, tulisiko pyörätkin rekisteröidä. Näin pyörien oikea omistaja olisi aina tiedossa ja varastetun pyörän rekisteröiminen varkaan nimiin olisi lähes mahdotonta. Pyörien rekisteröinti olisi kuitenkin operaatio, joka vaatii paljon yhteiskunnan resursseja ja myös rahaa. Jonkun viranomaisen olisi valvottava rekisteriä ja esimerkiksi pyörän ostaminen kävisi huomattavasti nykyistä vaivalloisemmaksi. Siksi moni myös vastustaa tällaista pyörien pakollista rekisteröintiä. Ei myöskään ole varmaa, loppuisiko pyörien varastaminen rekisteriin. Luultavimmin ei. Paras tapa ehkäistä pyörävarkauksia on pyöräilijöiden oma huolellisuus. Oikein lukittu pyörä, jota säilytetään öisin sisätiloissa, on varmimmin turvassa varkaudelta. Huolellisuudella pyörävarkaudet saadaan ainakin vähenemään, vaikka ne eivät kokonaan loppuisikaan. Pidä siis huolta pyörästäsi, niin vältyt todennäköisesti varkaudelta.